Kun elämässä pääsee tiettyyn vaiheeseen, alkaa miettiä asioita joita ei muuten normaalisti miettisi. Itse huomaan usein miettiväni asioita ehkä liikaakiin, ja unohtavan kuinka hienoa onkin vain elää. En ole itse pitkään aikaan kokenut rentoutumista ja tällä hetkellä suurin huolenaiheeni onkin stressi rentoutumisesta. Oikeastaan olen erittäin menevä tylleröinen, mutta joskus vain kaipaan mietiskelyä ja sen tuomaa ns.. harmoniaa?

Toisaalta en ymmärrä ihmisiä jotka kuluttavat suuret rahat itseensä esim. kauneushoitojen avulla, mutta entäpä jos se onkin vain kateellisen panettelua? Ehkä itse unelmoin kauneushoidoista ja pitkistä päivistä jotka on omistettu vain itselleni. Ehkä kaikki ihmiset tosiaan toivovat että voisivat joskus keskittyä omiin asioihin, ja omiin unelmiin. Voiko kukaan ikinä tosissaan niin tehdä?

Vaikea kuvitella että pystyisin ikinä tekemään päätöksiä pelkästään oman unelmani ja mielipiteeni perusteella.. Ehkä maailmaa vaivaa liiallinen myötätunto muita ihmisiä kohtaan. Blogia haluan kirjoittaa sen takia että voisin ottaa ns. kantaa asioihin jotka vaivaavat. En aio ruveta stressaamaan vaan sen takia että minulla ei ole stressiä vaan aion nauttia elämästä, mutta haluan myös tuntea itseni rentoutuneeksi. Toki ihmisillä on omia mielipiteitä rentoutumistekniikoista, mutta itse aion aloittaa rentoutumiskokeiluni huomenna.

Rentoutumiskokeiluni ensimmäiseen päivään kuuluu todennäköisesti rentoutumista ja rauhoittumista, ehkä hieman pientä kauneudenhoitoa sekä rauhoittavaa musiikkia. Josko aivonystyräni rentoutuvat sen verran huomisen päivän aikana, että ymmärrän todellakin miten outoa on vuodattaa ajatuksiaan blogisivustolle, jossa kukaan ei todennäköisesti edes lue purkautumisiani? Maailma on jännä paikka..

Palaan asiaan, taulupimu.